Final Fantasy VIII ilmestyi vähän huonoon saumaan.
Sitä edelsi japanilaisten roolipelien messias Final Fantasy VII, joka on edelleen hieno kiteytymä genren mahdollisuuksista (mistä kirjoitin tällaiseen yhteen kirjaan). Sitä taas seurasi fanisuosikki Final Fantasy IX, joka parin scifimmän FF:n jälkeen palasi fantasiahenkiseen menoon. Aikaaan kasi oli tapaus siinä missä seiska ja ysi, mutta nykyään sille on tapana hieman naureskella PlayStation-kolmikon teinijonnena. FFVIII yrittää olla vähän turhan aikuinen ja kaikkitietävä, vaikka se pitää shittinsä juuri ja juuri kasassa.
Jos ennen peli oli kehujaan huonompi, nyt se mainettaan parempi. Kahdeksannessa fantasiassa on 90-luvun lopun estetiikkaa kukkeimmillaan, edes hieman pakkotoistoa vähentävä taistelusysteemi, sekä käsikirjoitus, joka huojuu draaman kaarella kuin juopunut nuorallatanssija. En tiedä, mikä Squaren ysäripeleissä sen tekee, mutta niiden dialogi on kautta linjan vinksallaan. Tämä on hyvä juttu. Käännökset eivät ole aina sanakirjaoikeita, mutta ainakaan ne eivät ole ikinä kliinisiä. Myös FFVIII:ssa on runsaasti erikoisia heittoja, jotka saavat lukemaan ruudulla näkyvän tekstin kahteen kertaan.
Ja nimenomaan lukemaan, koska ajalle ominaisesti ääninäyttely puuttuu. Ulkoinen spektaakkeli yhdistettynä mykkyyteen tehostaa pelissä vallitsevaa luonnottomuuden tunnetta. Outojen repliikkien kanssa joutuu raapimaan päätään: miten tuo olisi muka tarkoitus lausua ääneen? Vaikka itse pelikokemus on staattinen itsekseen rullaavine keskusteluineen, sen tulkitseminen on kaikkea muuta. Välimerkkien käytöstä en viitsi edes aloittaa. (Tai siis: “edes ALOITTAA…?!”)
Final Fantasy VIII saattaa olla myös hauskin koskaan pelaamani peli. Osa huumorista lienee tarkoituksellista, mutta mikä osa, on erittäin hyvä kysymys… Tälläkin saralla peli väistää kaikki yritykset rajata ja ymmärtää sitä. Koska en tajua, milloin pitää nauraa ja milloin liikuttua, teen yleensä molempia.
Se on kokemus, jota olen harvasta pelistä saanut, ja jota haluan tässä juhlistaa.
80.-77. Kaikki ne kerrat kun Zell sanoo “baby”.
76.-69. Kun muistaa että hahmot ovat teini-ikäisiä dirtbageja.
68.-59. Iskureploja, säpinää, sukupuolirooleja.
58.-56. Pahikset jotka eivät peittele pahisaikeitaan.
55.-54. Balamb Gardenin opiskelijoiden ruokavaliosta.
53. Eikö se olekaan “This guy are sick”?
52.-40. Aforismeja, sanontoja, runollisia sanankäänteitä.
39.-30. Mi-tä?
29.-20. CAPS LOCK, lost in translation, dada, sekalaista.
19.-14. Laguna – koska jonkun pitää hoitaa välikevennykset.
13.-5. Charmantti ja elämänmyönteinen Squall Leonhart.
4.-2. ❤ Squall & Rinoa ❤
1. Kun parin vuosikymmenen välimatka kuroutuu umpeen ja täydelliseen solmuun itsensä ajanut melodraama onnistuu hetkeksi ohittamaan kaikki defenssit ja iskee siihen paikkaan, johon vain erikoislaatuiset pelit pääsevät, oli niissä mukana miten paljon huonoa ja käsittämätöntä tahansa.
Jos jaksoit tänne asti, sinua saattaa kiinnostaa, että Final Fantasy VIII on myynnissä Steamissa.
A. Manzos 
Loistava juttu! Hyvin analysioitu myös, miksi FFVIII ei noussut samaan maineeseen kuin muut osat. Pariin kertaan läpi pelattu ja pitää varmaan vielä tahkota kokonaisuus läpi. Aikuisena käännökset saavat ihan uuden merkityksen 🙂
LikeLike
Hieno juttu! Loistavaa, että joku ymmärtää välillä nostaa FFVIII:n parrasvaloihin. Kyseessähän on itselleni ei enempää eikä vähempää, kuin koko sarjan paras teos. Juuri tuo huojuva draaman kaari ja älyttömyydet tekevät pelistä yllätyksellisen ja hyvällä tavalla omanlaisensa. Koskaan ei voi ennustaa mitä tapahtuu seuraavaksi! Lisäksi taustalla olevat hienovaraiset juonikuviot, kuten Squallin predestinaatio ja tämän vanhempien henkilöllisyys, muinainen Centran kansa ja aika ajoin maahan osuva Lunar Cry, hirviöiden valtakunta kuussa ym. ym. Ja nyt ei puhuttu vielä edes joustavasta taistelu ja tasosysteemistä! Vielä vuosienkin jälkeen jaksan kohkata tästä x)
LikeLike