Indy, Lucas ja Platon

Jos klikkasit tätä 25 vuotta vanhasta pelistä kertovaa blogipostausta, sinulle ei todennäköisesti tarvitse selittää, mitä tarkoittaa point ‘n’ click -seikkailu tai miksi edesmennyttä LucasArtsia pidetään lajina suurena taitajana. Jos ensimmäistä Labyrinth-kokeilua (1986) ja viimeistä Escape from Monkey Island -pannukakkua (2000) ei oteta lukuun, Lucas takoi pelkkiä klassikoita aiheesta kuin aiheesta.

Koska LucasArtsin tuotanto pysyi reilun vuosikymmenen niin tasalaatuisena, kaikilla on oma näkemys siitä parhaasta L-teoksesta. The Secret of Monkey Island (1990) on käytännössä synonyymi laatuseikkailulle (minkä vuoksi valitsin sen edustamaan genreä Kaikkien aikojen pelit -kirjaan). Day of the Tentacle (1993) tarjoaa koomista pulmanratkontaa kolmella aikatasolla. Tim Schaferin magnum opus Grim Fandango (1998) yhdisti meksikolaista kansanperinnettä film noiriin ainutlaatuisella tavalla.

Arvostan kaikkia näitä pelejä. Oma Lucas-suosikkini on kuitenkin…

Lucas_IndianaJones

Olen pelannut Indiana Jones and the Fate of Atlantiksen (1992) siinä 3-4 kertaa, viimeksi tätä blogitekstiä varten. Nautin siitä yhä, enkä edes välitä vähääkään Indiana Jonesista muuten.

Ennen kuin siirryn hehkutussektorille, lyhyt disclaimer pelin iästä. Onko Fate of Atlantis mielestäni vanhentunut kunnialla? On. Onko se siitä huolimatta vanhentunut? Totta hemmetissä. Tietyt pulmat ovat nykysilmin aika huumorikamaa (jostain vanhasta pulpetista irronnut purkka, joka pysyy mukana matkassa koko pelin). Hahmojen väliset heitot särähtelevät korviin kuin vanhat sitcomit, aina sukupuolirooleja myöten (Sophie Hapgood suhtautuu Indyyn koko ajan kuin seksuaalirikolliseen). Lucasin pikseligrafiikka on minulle museoitavaa taidetta, mutta pimpelipom-midimusiikki ei enää tue pelin suht realistista otetta.

En ole sokea ajan patinalle, mutta se on mielestäni ylitettävissä. Ainakin kannattaa yrittää ylittää, sillä ruostuneen kuoren alla on jotain harvinaista: arkeologinen seikkailu! Atlantis ei äkkiseltään kuulosta kovin maanläheiseltä aiheelta, mutta juuri tietynlainen autenttisuus on Fate of Atlantiksen voimavara. Pelin aikana tongitaan yliopiston arkistoja, matkataan ympäri palloa konsultoimassa asiantuntijoita, selvitetään löytyneitä reliikkejä ja tehdään uskomattomia löytöjä (jotka sitten tuhoutuvat niin, ettei kukaan saa tietää niistä, mutta such is life). Seikkailussa maistuu edes vähän se tutkijan työn pölyisyys, kun pitää vaan järjestelmällisesti käydä läpi kaikki johtolangat, että saisi parsittua kasaan ymmärrettävän kokonaiskuvan.

Vaikka Atlantis on tarua, sen sitominen länsimaisen ajattelun ur-hahmoon, Platoniin (427–347 eaa.), antaa sille historiallista painoa. Koko Atlantis-myyti nimittäin palautuu Platonin kesken jääneeseen Kritias-dialogikatkelmaan. Kritiaan turhauttava keskeneräisyys ja lyhyys ovat varmasti osasyy, miksi ihmekaupungin tarina on jäänyt elämään. Mysteeri vailla ratkaisua ei voi olla vaivaamatta mieltä: entä jos se menikin näin, entä jos löytyisi vielä ratkaiseva vihje, entä jos sitä katsoo eri näkökulmasta, entä jos, jos, jos… Fate of Atlantis käyttää Platonin horinoita pohjana, mutta kirjoittaa tarinaan oman lopun.

Suosittelen kaikkia retromyönteisiä kokeilemaan peliä itse (löytyy niin GOG.comista kuin Steamista), mutta koska aika, vaiva ja elämä, niin tarjoan alla pikakelausversion joistain pelin kohokohdista. Tapahtumien iso kaari spoilaantuu, yksityiskohdat ja puzzlet eivät. Lukekaa, pelatkaa, jakakaa kokemuksia.

Indy_logo

Antiikkiseksi seikkailupeliksi Indiana Jones and the Fate of Atlantis käynnistyy vauhdikkaasti. Ilman sen kummempaa taustoitusta tapaamme Indyn kompuroimasta yliopiston kokoelmien keskellä, selvästi etsien jotain. Se jokin on tietenkin arvoituksellinen muinaisesine – jota kääntelemällä paljastuu vielä arvoituksellisempi pikku helmi. Koska tämä on Indy-tarina, natsit ilmestyvät välittömästi kuvioihin. Kyseessä on pakko olla arvokas löytö, jos he ovat siitä kiinnostuneita, eikös? Alussa näkyy heti pelin onnistunut rytmitys: asiasta toiseen edetään rivakasti ilman filleriä.

Indy_intro1Indy_intro2Indy_intro3Indy_intro4

Kaikki liittyy Atlantikseen, mutta miten? Indy huomaa tarvitsevansa apua vanhalta tuttavuudeltaan Sophie Hapgoodilta, jolta irtoaa tietoja ja kärkeviä kommentteja läpi pelin. Siis jos valitsee oikein. Fate of Atlantiksen alku ja loppu ovat aina samat, mutta keskikohdasta on tarjolla coolit kolme eri variaatiota: puzzlepitoinen Wits, tappeluista tummuva Fists ja tiimityötä painottava Team. Minulle Team on se ainoa oikea. Indyn ja Sophien keskinäinen vittuilu tarjoaa viihdettä kaikessa vanhanaikaisuudessaan, ja onhan noita yksinäisten miessankareiden tarinoita nähty. Vaikka Sophieta ei ottaisi mukaan, pääsee silti nauttimaan tämän tiukasta Atlantis-luennosta.

scummvm00023scummvm00024scummvm00025scummvm00026scummvm00027scummvm00028scummvm00029scummvm00030scummvm00031scummvm00032scummvm00033scummvm00034

Mentiin missä kohtaa peliä vain, niin pelaajan kuin pelihahmojen motivaatiosta pidetään huolta. Ruutua tuijottavan olion edessä heilutetaan orichalcum-ihmemetallin kaltaisia täkyjä, kun Indy ja Sophie pidetään ruodussa maalailemalla Natsi-Saksan synkkiä suunnitelmia. Tätä kilpajuoksua ei sovi hävitä! Se pitää myöntää, että natsit ovat erittäin karikatyyrimäisiä ja Dr. Ubermannin nimi jää noloudessaan jälkeen vain ääninäyttelylle (psykoottinen Mikki Hiiri). Ainakin Fate of Atlantis sitoo pakolliset Indy-pahikset siedettävästi yhteen Platon-hommeleiden kanssa.

Indy_orichalcum1Indy_orichalcum4

Indy ja Sophie lähtevät etsimään Platonin kadonnutta dialogia, joka kertoisi lisää orichalcumista ja muista Atlantiksen ihmeistä. Tämä johtaa asialliseen nuuskintaan eri maissa ja eri henkilöiden parissa. Vaikka peli ei ole hirmuisen laaja, kirjan löydettyään on sellainen olo, että on oikeasti joutunut näkemään vaivaa sen eteen. Jälleen kerran: Fate of Atlantiksessa maistuu seikkailu.

Indy_Platon1Indy_Platon2Indy_Platon3

Itse dialogi on herkkupala kaikille antiikki- ja kirjallisuusnörteille. Platonin Atlantis kuvaillaan enimmäkseen Kritiaassa, mutta siitä puhutaan lyhyesti myös dialogissa Timaios. Timaioksen loppu sulautuu Kritiaan alkuun, muodostaen näin yhtenäisen keskustelun. Kumpikin teksti on nimetty sen keskeisen puhujan mukaan. Kritiaan alussa luvataan, että keskustelulla tulee olemaan kolmas osa, jossa Hermokrates pääsee heittämään legendaa. Tätä dialogia ei kuitenkaan ole olemassa, eikä ole selvyyttä, mitä siinä olisi käsitelty. Fate of Atlantis sanoo: no daa, Atlantista tietenkin! Saamme lukea pari otetta Hermokrateesta, eivätkä nämä ole mitään kämälorea, vaan liittyvät pelin keskeisen mysteerin ratkomiseen. Pseudo-Platon kytketään puzzleihin.

scummvm00075scummvm00076scummvm00077scummvm00078scummvm00079

Luennoista ja kadonneista kirjoista huolimatta Fate of Atlantis ei ole raskassoutuinen. Tutkivaa päätä tuuletetaan koko ajan uusien ihmisten tapaamisella, paikkavaihdoksilla, huumorilla, runollisilla repliikeillä. Useimpien LucasArts-seikkailujen tapaan peli tuntuu yksinkertaisesti kivalta pelata. Aina tapahtuu jotain, ja mukavan usein se on jotain hymyilyttävää.

Indy_seikkailu2Indy_seikkailu3Indy_seikkailu4

Fate of Atlantiksen päättävä Atlantis-vierailu mainitaan tuon tuosta pelin kohokohtana. Sitä se on, mutta keskivaiheen haahuilu Kreetalla ansaitsee kiitosta astetta realistisempana osuutena. Jälkien seuraaminen saarelle, raunioiden tarkastelu, jopa maanalaisen labyrintin paljastuminen on kaikki suunnilleen uskottavuuden rajoissa. Indyn ja Sophien löydöt tekevät vaikutuksen, koska ne tuntuvat arkeologisen etsivätyön todelliselta tulokselta. Tämä heijastuu puzzleihin, jotka eivät ole irrallista kissanviiksipaskaa, vaan kiviromun tonkimista Välimeren auringon paahtaessa.

Indy_arkeologia1Indy_arkeologia2Indy_arkeologia3Indy_arkeologia4

Monia seikkailupelejä riivaa, että niissä on jokin tavoite, johon pyritään miljoonan McGuffinin kautta, jolloin varsinainen määränpää jää matkan jalkoihin. Fate of Atlantis ei tästä kärsi. Pitkin peliä kiusoiteltu, aavisteltu, himoittu kaupunki on palkinto koko arvoituksen selvittämisestä, aivan kuten pitääkin. Atlantiksessa vietetään oiva siivu koko pelin kestosta, ja sinne on säästetty villeimmät tunnelmat sekä haastavimmat pulmat. Aivotyö jäsennetään fiksusti jakamalla Atlantis kolmeen sisäkkäiseen kehään. Kuten muistamme Sophien luennolta, tämä käy yksiin Platonin kuvausten kanssa. Loppua myöten Fate of Atlantis kutoo tarinansa ja tekemisensä yhteen.

Indy_Atlantis1Indy_Atlantis2Indy_Atlantis3Indy_Atlantis4Indy_Atlantis5

Kreikkalaisessa myytissä titaani Prometheus varasti tulen, sivistyksen edellytyksen, jumalten Olympos-vuorelta ja toi sen ihmisten käyttöön fenkoliin kätkettynä. Ylijumala Zeus rankaisi tästä Prometheusta kahlehtimalla tämän ikuisiksi ajoiksi kallioon (jonne kotka laskeutui päivittäin näykkimään tämän maksaa, I kid you not). Ihmiskunta sai osakseen Pandoran, jonka kantamasta lippaasta kaikki maailman vaivat ja onnettomuudet pääsivät valloilleen. Opetus? Hybris, eli jumalten uhmaaminen ja liiallinen vallan tavoittelu, johtaa helposti tuhoon. En ajatellut spoilata ihan kaikkea pelin lopusta, mutta ei pitäisi vaatia suurta mielikuvitusta päätellä, miten kaikki tämä liittyy Fate of Atlantikseen. Antiikin lähteitä hyödyntävä peli päättyy näitä lähteitä kunnioittavalla tavalla.

Indy_Atlantis_loppu1Indy_Atlantis_loppu2Indy_Atlantis_loppu3

Platonin Kritias-dialogi loppuu ärsyttävästi kesken lauseen. Kolmeen pisteen fade out jättää kaiken auki.

Indiana Jones and the Fate of Atlantiksessa on alku, keskikohta ja loppu. Tai no, keskikohtia on oikeastaan kolme. Ja loppujakin tavallaan kaksi: yksi LucasArtsin pelille, yksi Platonin dialogille. Vaikka ei välittäisi entisajan toogahepuista, muinaisteksteihin nojaaminen lataa peliin tiettyä autenttisuutta ja arvokkuutta. Kaikki pelissä on hölynpölyä, mutta arkeologisella seikkailukertomuksella se on naamioitu hyvin todeksi.

Pelin lopputeksteissä lupailtiin uutta Indy-seikkailua tulevaksi. Ei tullut takkia, ei tullut housuja, tuli Indiana Jones and the Infernal Machine (1999), jolla on enemmän yhteistä Tomb Raiderin kuin Lucas-seikkailujen kanssa. Menemättä sen syvemmin pelin laatuun voi todeta, ettei se vastannut kaipuuseen uudesta Atlantiksesta.

Haluan kaivella raunioita, puhaltaa pölyjä kadonneiden opusten päältä ja laittaa päässäni yksi plus yksi yhteen. Siinä on Indiana Jones and the Fate of Atlantiksen kestotaika. Eikä se ole myytti vaan totta.

Indy_loppu3

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s