Ostin muutama kuukausi sitten Game Boy Cameran. Tarkemmin ottaen ostin Pocket Cameran, joka on nimitys laitteen japanilaiselle mallille.
Julkaisumaasta riippumatta laitteen ulkomuoto ja toimintaperiaate ovat samat. Kyse on hieman tavallista Game Boy -pelikasettia suuremmasta lisälaitteesta, jolla voi ottaa valokuvia Nintendon alkuperäisellä taskukonsolilla (sekä myöhemmillä yhteensopivilla malleilla).
Julkaisuvuonna 1998 Game Boy Camera oli maailman pienin digikamera. Laitteen ottamat kuvat ovat nekin pieniä, vaivaiset 128 X 122 pikseliä. Värejä se tuntee neljä: mustan, valkoisen ja kaksi eri harmaan sävyä. Jos Game Boy Camera olisi moderni indiepeli, se näyttäisi Return of the Obra Dinnilta, joka pyörii murto-osaa nykynäyttöjen pinta-alasta käyttävässä ikkunamoodissa.
Nintendon miniatyyrikamera tuottaa karua jälkeä, mutta se on karuudessaan ainutlaatuinen. Game Boy Cameralla otetut kuvat näyttävät vain Game Boy Cameralla otetuilta kuvilta.
Lienee turvallista olettaa, että kapistus oli tarkoitettu yhtä paljon leluksi kuin kameraksi. 1024 kilotavun tilaan Hirokazu “Hip” Tanakan ohjaama tiimi mahdutti kuvaus- ja muokkaustoimintojen lisäksi minipelejä, salaisuuksia, jopa yllättävän toimivan musiikkisekvensserin.
Game Boy Cameraa ei voi sanoa järkevimmäksi pelilaitteeksi ikinä, mutta kiehtova artefakti se yhtä kaikki on. Ja koska pikkukameroita myytiin pelkästään Japanissa ensimmäisen kolmen viikon aikana puoli miljoonaa kappaletta, sellaisen hankkiminen nykyään ei kustanna mahdottomia.
Kuvanlaadun rajoituksetkin ovat lopulta haaste, ei este. Kamerassa on jopa innovatiivisia ulottuvuuksia: linssin sisältävän pallopään voi kääntää ympäri selfieitä varten.
Laitteessa on yksi keskeinen ongelma: kuvien säilytys.
Kamera voi pitää kerrallaan tallessa 30 valokuvaa. Ajalle tyypillisesti tallennuksen mahdollisti kasetin sisään ujutettu paristo, joka ennen pitkää tulisi kuluttamaan itsensä loppuun, pyyhkien muistin tyhjäksi. Everything not saved will be lost.
Nintendo itse ei tarjonnut keinoa siirtää kuvia laitteesta tietokoneelle. Se esitti ratkaisuksi lisälaitteen lisälaitteen, Game Boy Printerin, jolla kuvat pystyi tulostamaan lämpöpaperille pieniksi postimerkeiksi.
Nintendo tuskin ajatteli, että tallennus voisi säilyä useamman vuosikymmenen. The Legend of Zeldan NTSC-painoksen ohjekirjassa paristoille luvattiin viisi vuotta elinaikaa. Monet tallennusparistot ovat ehtyneet aikaa sitten, mutta yllättävän moni vielä sinnittelee. Alla näkyvä Kirby’s Dream Land 2 tallentaa yhä, vaikka paristo on päivätty vuodelle 1997.
Myös ostamassani Pocket Camerassa paristo toimii edelleen. Se tarkoittaa, että siinä oli tallessa edellisen omistajan tiedot, kuten nimi, syntymäpäivä ja (yllättäen) verityyppi.
Tallessa oli myös 21 valokuvaa söpöstä koirasta, joka ensimmäiseen kuvaan sisällytettyjen hiragana-merkkien perusteella oli nimeltään Kotetsu.
Tässä on minusta jotain liikuttavaa. Käsissäni oli nykymittapuulla käsittämättömän alkeellista teknologiaa, jossa oli säilynyt otoksia todennäköisesti jo poismenneestä, mutta kuvien perusteella selvästi rakastetusta eläinystävästä. Halusin päästä leikkimään kameralla, mutta tuntui pahalta vain pyyhkiä olemattomiin nämä rakeiset koirakuvat.
Game Boy -modauskulttuuri on nykyään niin aktiivinen, että kuvien siirtämiseen on useampikin adapteri. Päädyin tilaamaan insideGadgetsin GBxCart Mini RW:n. Pientä kameraakin pienempi laite tekee tasan, minkä lupaa. Kuvat siirtyvät kamerasta koneelle parilla painalluksella.
Nyt kameran muisti on tyhjä ja valmis täytettäväksi uudestaan. Kotetsun kuvat on arkistoitu tähän postaukseen. Hän näyttää kauniilta ja ystävälliseltä myös lelukameran alkeellisen linssin läpi nähtynä.
Oletan että ajallisen ja maantieteellisen etäisyyden (sekä kuvien matalan resoluution) takia tätä ei koeta vahingollisena yksityisyyden loukkaamisena.
֍ ֍ ֍
A. Manzos 