Aleksandr Manzos

Screenshot_20230221-140041~2

Olen kirjoittanut digitaalisista peleistä yli kymmenen vuotta, ensin vapaana toimittajana, nykyään pääosin esseemäisten tietokirjojen tekijänä. Erityisesti olen kiinnostunut mm. indietekijöistä, pelihistoriasta ja pelien yhteisöllisyydestä.

Kirjoihini kuuluvat Pelattu elämä, Kokeelliset pelit, Suuri pelikirja, Pelien äärettömät maailmat (yhdessä Tuukka Hämäläisen kanssa), Pelit elämän peilinä ja Kaikkien aikojen pelit. Kirjoista tarkemmin niiden omalla sivulla.

Avustin aktiivisesti Pelit-lehteä vuosina 2010–2020. Tekstejäni ovat julkaisseet myös Tuli & Savu, Nokturno, Raymond, Kritiikin Uutiset, Skrolli – Tietokonekulttuurin erikoislehti, Ilkka, Turun ylioppilaslehti ja Lumooja-kirjallisuuslehti (jota olen myös toimittanut kahden vuoden ajan).

Löydyn Twitteristä (tauolla) ja Instagramista.

Pelien ulkopuolella olen tehnyt musiikkia kokoonpanoissa Kasipuol, Syömisen äänet ja Makau.

Jos haluat ottaa yhteyttä, tee se yhteydenottolomakkeella.