Pelipäiväkirja: alkuvuosi 2021

Muutamaa viimeistä lukuun ottamatta merkinnät on aiemmin julkaistu Twitterissä.

Il Filo Conduttore (2016 PC)

Pehmeä alku! 10 min interaktiivinen animaatio, jossa vedellään naruista ja ihmetellään, mitä keittiössä tapahtuu. Yhtä selittämätön ja kiva kuin kaikki Playablesin pelit (“pelit”). Mutteripannu on ehkä lempiesineeni, joten saakoon tämä 100 pistettä.

Near: A Tomato (2017 PC)

Alkoi kiehtovana, päättyi pettymyksenä. Hienoa musiikkia, metatemppuilua, maisemia ja pelilajien vaihtelua (bullet hell <3). Mutta tarina jätti kylmäksi ja kestoa oli puolet liikaa. Plus sain tästä ehkä vuoden annoksen male gazea kerralla. Ei mun juttu.

Motocross Maniacs (1989 Game Boy)

Harmittoman kepeä sekoitus Excitebikea ja Elasto Maniaa, jonka paras puoli on rento suhde fysiikan lakeihin. Fun fact: Michiru “Symphony of the Night” Yamane teki tähän musaa. Kuulen tässä biisissä terävät kulmahampaat.

Nemesis II (1991 Game Boy)

Siis vanha Konami… 20 minuutin mittainen shmup on täynnä 1) skriptattuja erikoiskohtauksia, 2) jatkuvasti vaihtuvia biisejä ja 3) tarkempaa pikselitaidetta kuin mitä ei-modatulla näytöllä sai varmaan edes selvää. Kontekstissaan chef’s kiss.

Duck Hunt, Hogan’s Alley, Wild Gunman (1984 Famicom/NES)

Pidettiin heilan kaa valopyssymaraton. Hyvin yksinkertaisia pelejä, jotka vaativat yllätyspaljon keskittymistä. Zapperin pitämä KAZING!-ääni vie hermot, mutta oranssin muovilelun ja tv-ruudun vuoropuhelussa on myös taikaa.

Akumajō Densetsu (1989 Famicom)

Ensimmäinen kerta kun pelasin tämän rehellisesti alusta loppuun. Miten tämä matka, tunnelma, yliluonnollinen soundtrack voi olla olemassa laitteella, joka luotiin Donkey Kongin katkottua kotikäännöstä varten? Bittimääräpuheet ylittävä taideteos.

Oko (2012 PC)

Satelliittikuvat ovat ihmeellisiä – sekä luonnon kauneutta että sen laaja-alaista tuhoa kuvatessaan. Nadya Suvorovin Oko (“Silmä”) on hyvä syy katsella hetki planeettaamme samalla kun ratkoo pyöriviä palapelejä. Ilmainen selainversio täällä.

Plug & Play, Kids (2015/2019 PC)

Selittämättömiä pelianimaatioita ihmisten tarpeesta olla osa jotain, esimerkiksi kuiluun juoksevaa laumaa. Näiden kautta ihastuin Playablesin juttuihin, ja ihastus on nyt todistettavasti kestänyt monta uusintakierrosta.

Time Tripper (2021 PC)

Doom-modi joka tuntuu siltä kuin hyppäisi hikisen neondiskon tanssilattialle 666 energiajuoman jälkeen (mutta sillai kivalla tavalla). Villejä kenttiä, kaaosta, huumoria, oman vision seuraamista outoihin paikkoihin.

We Know the Devil (2015 PC)

Avainsanat: queer, identiteetti, kamala kesäleiri, pimeyden voimat. Ei mitenkään flashy mutta ihanasti kirjoitettu ja kuvitettu visuaalinen romaani, joka vain parani nyt toista kertaa koettuna. Erityisesti miellyttää, mitä “paras” reitti tässä vaatii!

Heaven Will Be Mine (2018 PC)

We Know the Devilin henkinen jatko-osa, mutta nyt mechascifinä ja noin viisi kertaa mutkikkaampana. Paljon jäi auki tämän uusintakerrankin jälkeen ja se on aivan ok. Tämä sotkuinen elämä vaatii sotkuisia tarinoita. Saisipa lisää samoilta tekijöiltä.

Yume Kōjō: Doki Doki Panic (1987 Famicom Disk System)

Halusin nähdä, millä määrällä muutoksia Nintendo aikanaan väärensi tästä Super Mario 2:n. Vastaus: paljon vähemmällä kuin luulisi. Hiomaton, mutta miellyttävän ufo versio tutusta unitrippailusta ja vihannesten nakkelusta.

Typing of the Dead (1999 PC)

Piti ottaa tästä vain pari kuvaa Hofmeier-tekstiin, mutta jäin koukkuun! Välillä on kiva pelata jotain, minkä ainoa tarkoitus on olla älytöntä ja HAUSKAA. Erityisesti ilahdutti ääninäyttely ja sanasto. “See you in Helsinki.”

Death Stranding (2019 PC)

16 tunnin jälkeen tämä lähti kiintolevyltä ja mappiin “jatkan ehkä joskus”. Nautin matkanteosta, mutta en kauheasti muusta. Ja sitä muuta (tarina, BT:t, logistinen säätö yms) on paljon. Siistejä ideoita, joista ei mulle rakennu mielekästä kokonaisuutta.

OutRun 2006: Coast 2 Coast (2006 PS2)

Ajopelien Tetris Effect. Kilpa-ajo ei ole OutRunin pointti, se on väline, jolla unohdutaan hurmiolliseen liikkeen tuntuun, jossa vain mennään kuin lohet joessa. Tässä on vain sitä mystistä jotain, mistä tulee hyvä olo joka pelikerralla.

Dr. Mario (1990 NES/GB)

Hämmentävän tiukka Tetris/Puyo-variantti, jossa saa keskittyä selviytymiseen superkombojen sijaan – mikä sopii just hyvin mun aivoille. Sama kuin OutRunissa eli tämän äärellä vain vaipuu johonkin flow-nirvanaan. Hip Tanakan musiikki on chiptune-neroutta.

Sayonara Wild Hearts (2019 PC)

Ööööh holy shit?? Tuntuu hävyttömältä sanoa, että tämä on noin parhaat peräkkäiset 60 minuuttia missään pelissä ikinä, mutta just nyt näissä endorfiineissa en keksi mitään parempaakaan. Peli kuin rakkaus, päihtymys, täyttymys.

Minit Fun Racer (2021 PC)

Täydellinen välipalapeli: sisäistää heti, pelaa läpi vartissa, 100% parissa tunnissa. Ei niin hyvä kuin Minit (eikä varmaan tarkoituskaan), mutta sama suunnitteluote ja estetiikka ilahduttaa tässäkin. Erityisesti pidin haasteiden pähkäilystä. More thnx!

Ridge Racer (1994 PS1)

Ajotuntuma on vaappuva ja mukana on käytännössä vain yksi rata. Mutta tässä on jo hämmentävän valmiina pohja, josta myöhemmin kasvoivat Type 4 ja RRV (jotka ovat god tier arcadeautoilua). Siisti aikakapseli, jota on myös kiva pelata. Vanha Namco best.

Pendragon (2020 PC)

Arvostan sitä, miten Inkle kokeilee uutta joka pelillään, mutta tämä “tarinaroguelike” ei aivan lähde. Sekä kerronnallisesti että taktisesti jäin kaipaamaan jotain… Immersiota? Syvyyttä? En tiedä, ehkä pitäisi olla enemmän inessä Kuningas Arthur -myyteissä.

Detention (2017 PC)

Uudelleenpeluut kannattaa. Devotionin tuntemus, taustatutkimus ja oikean lopun näkeminen auttoivat arvostamaan tätä huomattavasti enemmän. En vieläkään täysin syty 2D-seikkailuformaatille, mutta tarina ja tunnelma veivät tällä kertaa kunnolla mukanaan.

Parodius Da! (1990 Super Famicom)

Viikon nollausta. Kiehtova vastaus kysymykseen: entä jos yksi Japanin johtavista pelistudioista tekisi parodian yhdestä isoimmista sarjoistaan, laittaisi musiikiksi outoja sovituksia klassisesta JA tekisi tästä pilapelistä itsessään tosi hyvän?

Gokujō Parodius (1994 Super Famicom)

Lisää karnevalistista shmuppailua. Tosi samaa kamaa kuin yllä mainittu Da!, eikä haittaa kyllä yhtään. Olen jäänyt koukkuun Konamin tuotannon penkomiseen, sillä tuntemattomienkin pelien eteen on usein nähty hämmentävän paljon vaivaa.

Super Mario Bros 35 (2020 Switch)

Sama kuin Tetris 99 eli ihan hauska remix, mutta lopulta aika whatever? Pidin spontaanista kaaoksesta, kun pelit eivät menneet kihnuttamisen puolelle. Parasta oli erä, jossa toisen jäljellejääneen kanssa palloteltiin Bowseria edestakaisin.

Ridge Racer 2 (2006 PSP)

Viihdyttävä jos (ymmärrettävästi) yllätyksetön kooste sarjan siihenastisesta historiasta. In the zone -ajohattaraa ja millenniumteknoa riittää, mutta nelosen tai vitosen teoksellisuus uupuu. PPSSPP-emulaattorilla toimivuus ja ehostetut visut tosi jees.

Wii Fit Plus (2009 Wii)

Heräteostin kierrätyskeskuksesta Wiin, jonka mukana tuli tasapainolauta. Huvin vuoksi kokeiltu pelikuntoilu vetikin pauloihinsa pariksi viikoksi. Jooga, nyrkkeily ja outo “neutraali” yleisestetiikka miellytti. Valmentaja on aliarvostettu Nintendo-hahmo!

Salamander (1987 Famicom)

Jos en muista aivan väärin, tämän länsiversio eli Life Force oli ensimmäisten koskaan kokeilemieni pelien joukossa. Nautin tästä edelleen, ja nykyään osaan jopa pelata tämän suhteellisen nätisti alusta loppuun. Kaikkiaan kaunis teos.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s